TYÖT
/ 01
Yritysilmeet
/ 02
Tapahtumat
/ 03
Printti
/ 04
Digi ja some
/ 05
Tekstit
Veden pumppaus
kaivoksessa ei ole leikkiä
Sodankylässä sijaitsevasta Pahtavaaran kaivoksesta on reilun 30 vuoden aikana kaivettu kultaa noin 10 000 kiloa. Rupert Resources osti konkurssiin menneen kaivoksen vuonna 2016. Kultaa ei toistaiseksi ole kaivettu lisää, vaan yhtiö on keskittynyt kaivoksessa malmimallien etsintään.
Kaivoksen työnjohtaja Mikko Aaltovirta kertoo, että Rubert Resources on lähtenyt kehittämään määrätietoisesti kaivoksen toimintaa. Yksi parannettava asia oli pumppaamojärjestelmä, josta oli kaivoksen laajentumisen myötä kasvanut melkoisen monimutkainen ja haavoittuvainen järjestelmä.
”Pumppaamojärjestelmää oli aina jatkettu tilanteen mukaan. Huonokuntoiset keskipakopumput toimivat tehottomasti ja putkistoa jouduttiin korjaamaan aika ajoin. Pumppujen rikkoutuminen sotki tuotantoa ja mikäli pumppaamo meni rikki, oli aina…
Tehoa akkuun eliniän kustannuksella vaiko optimoimalla molemmat?
Useimmissa tavallisissa kuluttaja- ja teollisuussovelluksissa käytetään litiumioniakkuja (Li-ioni), joissa on korkean energiatiheyden omaava litiumkobolttioksidi (LCO) akkukemiana. Tällaisia akkuja käytetään esimerkiksi matkapuhelimissa, kannettavissa tietokoneissa ja muissa pienissä laitteissa. Akun kestävyyteen vaikuttavat muun muassa lataus- ja purkusyklien määrä ja syvyys, purku- ja latausvirta, käyttölämpötila ja latausjännitteen yläraja.
Litiumioniakun kestävyys riippuu paljon käytetystä akkukemiasta ja lataussyklit vaihtelevat jopa 300 – 20 000 syklin välillä. Tosiasia on, että litiumioniakun suorituskyky heikkenee jokaisella latauskerralla, mutta latauskäytäntöä muuttamalla voidaan vaikuttaa käytössä olevaan kapasiteettiin ja mahdollisimman pitkään käyttöikään. Karkeasti yleistäen voidaan arvioida esimerkiksi puhelimen LCO-kennoisen akun, mikäli akku annetaan tyhjentyä täysin ennen latausta, kestävän noin 300 – 500 lataussykliä ennen kuin…